Olen pitänyt tulisesta ruuasta aina. Interraililla vuonna 1986 kävimme Itävallassa. Siellä kiinalaisessa ravintolassa tilasin kanarisottoa. Etsin pöydästä ketsuppia. Siinä oli pieni astia jossa oli punaista ketsupin näköistä soosia. Mm kerrankin kunnollista ketsuppia ajattelin ja aloin lappamaan sitä ruuan sekaan. Ihmettelin vain miksi annoslusikka oli niin pieni. No parinkymmenen lusikallisen jälkeen ruoka oli muuttunut punaiseksi kuten pitää. Kun aloin syömään tajusin mistä oli kyse. Ruoka piti kuitenkin syödä kun budjetti oli pieni. Pyysin tarjoilijalta lisää vettä monta kertaa. En sitäkään tiennyt että se ei poltteeseen paljon auta. Pari litraa sitä kuitenkin meni enkä koko päivänä enää maistanut mitään.
Varsinaisen kasvatuksen aloitin vasta vuonna 2017. Olin joskus ostanut chilin siemeniä Lidlistä. Kylvin ne ihan multaan suoraan. Lajikkeet olivat Joe Long, Vampire ja Medina. Annuumeja. Kun olivat tarpeeksi isoja siirsin ne ulos ruukkuineen. Oli mulla vielä suklaa habanerokin. Vähän sain satoakin. Suklaa habaneron sain talvetettua. Seuraavana vuonna oli huono vuosi vähän satoa ja talvetuskin meni pieleen kun kirvat iski autotallissa olleisiin chileihin. Ne meni roskiin.
Viime vuonna sitten tilasin Fatalilta oikein siemeniä. Yellow lantern ja Dalle Khusani, Cream Fantasy ja Aji Cristal. Opin idättämään idätyslautalla. Loppukesästä kasvihuonekin valmistui. Nuoli 12 6mm kennoilla. Tämä ja kunnon lannoitteet varmistivat hyvän sadon ja tein monia kastikkeita.