3% suolaa chilimurskan painosta. Aika mehevää on tuo Werneri. Poistin siemenetkin.
Chilimurska fermentoitumassa
Tästä tuli hyvä ja fermentointi onnistui, ravistin purkkia pari kertaa päivässä että käyminen edistyy tasaisesti. Ph 3.6 6.9.2021 jolloin tein siitä kastikkeen.
Kastikkeeseen laitoin 1dl viinietikkaa, yhden punaisen paprikan, puolikkaan sipulin, 3 valkosipulin kynttä, muscovado sokeria 3rkl, 6 pientä tomaattia, tuoretta kurkumaa noin 4cm pätkä. Kaikki sekaisin blenderissä ja pullotus ilman kuumennusta. Nyt pitäsi olla terveellistä kun maitohappobakteerit on elossa. Uskon myös että säilyy hyvin ja viinietikka estää enemmän käymisen kun sokeria lisättiin.
Tämän risteytyksen toisen polven jälkeläinen on violettiin vivahtava lehdiltään ja kasvattaa podit ensin vaaleanvihreäksi jossa violetteja alueita. Lopulta kypsyessään muuttuu kerman valkoiseksi.
Kauden eka fermentointi oman puutarhan kirsikoiden kera Lemon Droppia, Grao De Bode & cgn 21500, Trapeida Do Werner, Dalle Khursani sekä pakkasesta viime vuotisia Yellow Lanterneja ja Dalle Khursaneita. Mausteeksi 5 pippurin seosta, valkosipulia ja sipulia sekä omaa kesäkurpitsaa, rosmariinia ja lehtipersiljaa.
Vihdoinkin eka Rocotoni Turbo Pube alkoi tekemään nuppuja 6.1 istutettu ja aina näyttänyt siltä ettei oikein tykkää. Myrtsi. Nuppuja on nyt joka paikassa. Eilinen yli 45 mennyt lämpö vaan muutenkin innosti muutkin chilit ja hyviltä näyttää. Illalla kastelin ne lannoitteella hyvin kyllä. Kyllä tästä hyvä vuosi tulee!
Chilit on siirretty kasvihuoneeseen jo noin kuukausi sitten. Toukokuun alku oli kohtuullisen lämmintä myös öiden suhteen joten aluksi ei tarvinnut lämmitintä. Pidän 5 astetta rajana, koska kasvihuoneessa kuitenkin on hieman lämpimempää kuin ulkona. Ikkunat ja ovet pitää tietty pitää hyvin kiinni. Toukokuun lopulla tuli jopa yöpakkasia. Silloin otin käyttöön termostaatilla varustetun 2kW rakennuslämmittimen. Säädin termostaatin noin 1/4 osa lämmölle. Se piti kasvihuoneen öisin noin 5:ssä asteessa, mutta sähkökulut olivat silti hyvin pienet koska se ei lämmitä kuin tarvittaessa. Tuuletin siinä pyörii koko ajan, mutta sen teho on pieni, 25W. Viikon ajalla kului 7kWh sähköä joka maksaa noin 70 senttiä. Nyt on jo yölämmöt niin korkeat, että lämmitin on turha ja otin sen pois.
Kasvihuoneessa on 15 chiliä, sen lisäksi tomaattia ja muuta yrttiä sekä kukkia
Tässä alla kolme Poblanoa. Nuo kaksi pienempää oli niitä ”nutipäitä” jotka edellisessä chilipostauksessa nousivat ilman lehtiä. Hyvinvoivia kaikki.
Poblanot
Alla mielenkiintoisen risteytyksen Grao de bode & Cgn21500 1. sukupolven kasvi. Latvoin tämän ja ja se kasvoi hienosti ja teki kolme isoa haaraa. Runko on paksu ja kovasti pukkaa satoa. Risteytyksen on tehnyt Jukka Fatali, Fataliseeds.
Grao de Bode & Cgn21500 kasvi 1Trapeida do Werner tekee pieniä kivoja podeja. Tänä vuonna minulla on näitä kaksi. Lemon dropit pukkaavat myös hienoa satoa. Aji Santa Rosa tekee myös satoaTässä tämä toinen 1. Sukupolven Grao de Bode & Cgn21500. Ihan erinäköinen kuten voi olla koska lajike ei ole vielä stabiiliTurbo Pube ei oikein tykkää olla kasvihuoneessa. Monet istuttaakin sen ihan ulos. Mutta katotaan jospa se alkais kukkimaan.
Ruuvi tageillä seuraan lämpöjä. Tänään oli hellepäivä. Vaikka kasvihuoneen ovet ja ikkunat oli auki niin kovasti on lämmintä ollut
Sekoita kulhossa jugurtti ja mausteet. Lisää kanat sekoita ja marinoi jääkaapissa vähintään 30min, mieluiten yön yli.
Lisää pannuun 2rkl öljyä ja paista marinoituneet kanat kuumassa pannussa 2-3min puoli niin että ne ruskistuvat ja hiukan hiiltyvät. Nosta ne sitä mukaan sivuun talteen kun ne valmistuvat. Kanoja ei paisteta täysin kypsiksi tässä vaiheessa.
Kun kanat on valmiit vähennä lämpöä hiukan ja lisää pannulle lisää öljyä ja kuutioitu sipuli ja pilkottu noin 3cm pala inkiväärin juurta sekä 6 valkosipulin kynttä sekä pilkottu chili tai 1tl chilijauhetta. Lisää 1tl suolaa ja mustapippuria. Lisää hiukan vettä paista ja sekoittele pohjaa myöten kaapien noin 3min kunnes vesi on haihtunut ja ainekset pehmenneet.
Lisää 2 rkl paprikaa, 2 rkl juustokuminaa, 1,5rkl garam masalaa ja 1,5rkl kurkumaa ja paista sekoittaen pari minuuttia. Lisää tölkki paseerattua tomaattia ja noin puoli tölkkiä vettä. Sekoittele tasaiseksi ja anna hautua 5-8 minuuttia kunnes kastike on hieman vetäytynyt.
Aja kastike tasaiseksi sauvasekoittimella.
Lisää kanat ja keitä 2-3min tai kunnes kana on kypsää ja kuumentunut.
Lisää 2dl kuohukermaa, sekoita ja hauduta 3min miedolla lämmöllä. Lisää 2rkl voita koko ajan sekoittaen kunnes voi on sulanut. Maista suola.
Tarjoa riisin kera ja lehtipersiljalla koristeltuna kera ja nauti! Ruokajuomaksi sopii erinomaisesti kuvan raikas IPA tai sitten vehnäolut tai sitruunavissy.
Resepti suomennettu ja testattu toimestani. Halpa ja helppo ja ennen kaikkea maukas
Lajikkeet tänä vuonna. Omista siemenistä Dalle Khursani 2kpl. Yellow Lantern 2kpl. Moruga Chocolade 1kpl. Trapeida do Werner 2kpl. Aji Santa Rosa (C02598) 1kpl. Lemon Drop 2kpl. Grao De Bode x CGN 21500 F1 2kpl, Turbo Pube 1kpl ensimmäinen Rocoto lajikkeeni, Poblano ja Guajillo ihan kun satuin katsomaan yhden ohjelman Enchilada kastikkeen teosta Strömssööstä. Saa nähdä käykö niinkuin Strömssöössä.
Idätykset alkoi pääasiassa 6.1. Poblano ja Guajillo myöhemmin. Poblanolle kävi hassusti ja idättelin sitä lisää. Kolmas onnistui. Olin ehkä istuttanut idun liian syvälle. Mullasta nousi vain tappi, sirkkalehdet olivat surkastuneet. Parin-kolmen viikon päästä siihen alkoi kasvamaan parin millin kokoinen lehti. Ks kuva alla.
Huvikseni aion katsoa kuinka noille käy.
Guajillo on elinvoimainen, en ole nähnyt näin isoja sirkkalehtiä missään. Sirkkalehdet on isommat, siihen on tullut pienemmät oikeat lehdet lisäksi.
Sitten minulla on myös latvomiskokeilu. Se näyttää lupaavalta. Kun ylimmän kasvupisteen katkaisee niin kasvi alkaa kasvattaa tilalle useita uusia ja näin ollen sitä tulee tuuheampi ja sadon pitäisi 2-3 kertaistua ainakin jos youtube vloggaajia on uskominen.
Viikko sitten latvoin Lemon Dropit ja nyt niissä on kuin onkin useita oksia kehittymässä
Siitä innostuneena ja rohkaistuneena latvon kaikki muutkin kun ne ovat riittävän isoja.